Johtoryhmä
F-Securen johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa konsernin johtamisessa ja kehittämisessä. Toimitusjohtaja nimittää johtoryhmän jäsenet ja päättää heidän toimisuhteeseensa liittyvistä ehdoista. Hallitus hyväksyy johtoryhmän saaman korvauksen.
Samu Konttinen
Toimitusjohtaja
s. 1973
Samu Konttinen on F-Securen toimitusjohtaja. Aikaisemmin hän on toiminut yritystietoturvasta vastaavana johtajana, kuluttajatietoturvasta vastaavana johtajana, myynti- ja markkinointijohtajana sekä globaaleista maatoiminnoista vastaavana johtajana ja on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2009. Hän siirtyi yhtiön palvelukseen vuonna 2005 ja on aikaisemmin toiminut F‑Securen mobiiliyksikön vastaavana johtajana ja sitä ennen myynnin ja markkinoinnin johdon tehtävissä EMEA:n alueella. Aikaisemmalla urallaan Samu Konttinen on työskennellyt myyntijohtajana Valimo Wireless -yhtiössä vuosina 2001–2005. Samu Konttinen on Ixonos Oyj:n ja Teknologiateollisuus ry:n tietotekniikka-toimialaryhmän hallituksen jäsen. Hän on opiskellut Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa.
Eriikka Söderström
Talousjohtaja
s. 1968
Söderström on F‑Securen talousjohtaja ja on ollut johtoryhmän jäsen siirryttyään helmikuussa 2017 yhtiön palvelukseen. Ennen siirtymistään F‑Securelle hän on työskennellyt talousjohtajana KONE‑konsernin, Vacon-‑konsernin sekä Oy Nautor Ab:n talousjohtajana. Hän on toiminut myös useissa talousjohdon tehtävissä Nokia Networksissä sekä Nokia Siemens Networksissä. Söderström on hallituksen jäsen Comptel Oyj:ssä. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Jari Still
Tietohallintojohtaja
s. 1965
Jari Still on F-Securen tietohallintojohtaja. Hän on toiminut johtoryhmässä huhtikuusta 2012 alkaen. Hän on työskennellyt F-Securella mm. mobiililiiketoimintayksikön vastaavana tuotekehitys- ja tutkimusjohtajana. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen vuonna 2000, hän toimi Modera Point Oy:n ja Moderan USA:n tytäryhtiön toimitusjohtajana ja perustajajäsenenä vuodesta 1991. Uran alkuvaiheissa hän on toiminut ohjelmointi- ja johtotehtävissä monissa suomalaisissa ohjelmisto- ja telekommunikaatioalan yrityksissä. Lisäksi Stillillä on ollut useita luottamustoimia Oulun alueen ohjelmisto- ja liiketoimintaryhmissä. Jari Still on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti (LuK) Oulun Yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselta. Hän on myös kirjoittanut useita tieteellisiä artikkeleita ohjelmistokehityksestä ja innovaatiosta.
Mari Heusala
Henkilöstöjohtaja
s. 1966
Mari Heusala on F-Securen henkilöstöjohtaja. Hänellä on 20 vuoden kokemus kansainvälisistä henkilöstöjohtamisen tehtävistä. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen vuoden 2015 lokakuussa Mari Heusala toimi Baswaren henkilöstöjohtajana ja vastasi henkilöstöstrategiasta sekä organisaatiorakenteen, rekrytoinnin sekä henkilöstöarvioinnin suunnittelusta ja toteuttamisesta. Aikaisemmalla urallaan hän on ollut erilaisissa henkilöstöjohdon tehtävissä Nokialla. Mari Heusalalla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Helsingin ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulusta, Hankenista.
Jens Thonke
Johtaja, kyberturvallisuuspalvelut
s. 1966
Jens Thonke on F-Securen kyberturvallisuuspalveluista vastaava johtaja. Hän on toiminut johtoryhmässä vuoden 2015 kesäkuusta alkaen. Ennen siirtymistään F-Securelle Thonke oli suuryrityksille tietoturvakonsultointia- ja haavoittuvuusarviointipalveluita tarjoavan nSensen toimitusjohtaja. F-Secure osti yhtiön kesäkuussa 2015. Hänellä on vientimarkkinoijan koulutus (VMK) Tanskan Vientikoulutussäätiöstä (The Danish Export Institute).
Mika Ståhlberg
Teknologiajohtaja
s. 1973
Mika Ståhlberg on F‑Securen teknologiajohtaja. Ennen nykyistä tehtäväänsä Ståhlberg on ollut yhtiössä useissa johtavissa rooleissa. Hän on mm. vastannut tietoturvatutkimuksesta ja toiminut F‑Secure Labsin johtajana. Ennen siirtymistään F‑Secureen Ståhlberg työskenteli Suomen puolustusvoimien palveluksessa (1998–2004). Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja hänellä on myös upseerin tutkinto.
Kristian Järnefelt
Johtaja, kuluttajien tietoturva
s. 1965
Kristian Järnefelt on F-Securen kuluttajien tietoturvatuotteista vastaava johtaja. Hän on ollut johtoryhmän jäsen siirryttyään yhtiön palvelukseen helmikuussa 2016. Ennen siirtymistään F‑Securelle Järnefelt toimi Fujitsu Finland Oy:ssä myyntijohtajana (2014–2015). Lisäksi hän on ollut toimitusjohtajana ja osakkaana Miradore Oy:ssä (2010–2014), toimitusjohtajana ja osakkaana Concilio Networks Oy:ssä (2006–2009) sekä lukuisissa johtotehtävissä Hewlett-Packardilla (1994–2006). Järnefelt on Mobile Ecosystem Forumin (MEF) hallituksen jäsen. Hän on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri.
Jyrki Tulokas
Johtaja, strategia ja liiketoiminnan kehittäminen
s. 1975
Jyrki Tulokas on F‑Securen strategiasta ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja. Hän siirtyi yhtiön palvelukseen vuonna 2007 ja on sittemmin vastannut niin tuotteista, markkinoinnista, strategista kuin liiketoiminnnan kehittämisestäkin. Tulokas on ollut johtoryhmän jäsen helmikuusta 2016. Ennen siirtymistään F‑Securen palvelukseen hän toimi liiketoiminnan kehityksestä vastaavana johtajana Suunto Oy:ssä. Koulutukseltaan Tulokas on kauppatieteen maisteri.
JYRKI ROSENBERG
Executive Vice President, Corporate Security Business Unit
S. 1971
Jyrki Rosenberg on F-Securen Executive Vice President ja hän vastaa yhtiön Corporate Security Business Unit -yksiköstä. Hänet nimitettiin tähän rooliin ja F-Securen johtoryhmään lokakuussa 2016. Tätä ennen hän työskenteli toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä MixRadio Ltd:ssa, maailmanlaajuisessa musiikin suoratoistopalvelussa.
Aiemmin Rosenberg vastasi Microsoftin Devices-ryhmässä viihdepalveluista kuluttajille ja johti digitaalisen musiikin ja videopalveluiden yksikköä Nokiassa. Rosenberg aloitti Nokiassa vuonna 1996 ja toimi yrityksessä useissa rooleissa markkinoinnissa, myynnissä, tuotekehityksessä sekä yleisjohdon tehtävissä. Hän johti muun muassa MeeGo-liiketoimintaa ja vastasi Nokia N9 -tuotteen kehityksestä ja lanseeraamisesta.
Rosenbergilla on maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta pääaineenaan viestintä sekä MBA Helsingin kauppakorkeakoulusta.
Aiemmin Rosenberg vastasi Microsoftin Devices-ryhmässä viihdepalveluista kuluttajille ja johti digitaalisen musiikin ja videopalveluiden yksikköä Nokiassa. Rosenberg aloitti Nokiassa vuonna 1996 ja toimi yrityksessä useissa rooleissa markkinoinnissa, myynnissä, tuotekehityksessä sekä yleisjohdon tehtävissä. Hän johti muun muassa MeeGo-liiketoimintaa ja vastasi Nokia N9 -tuotteen kehityksestä ja lanseeraamisesta.
Rosenbergilla on maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta pääaineenaan viestintä sekä MBA Helsingin kauppakorkeakoulusta.