Fin
  1. Skip to navigation
  2. Skip to content
  3. Skip to sidebar


Lehdistötiedotteet

Vanhat ohjelmistot eivät ole Vintagea

F-Securen hiljattain teettämän kyselyn mukaan 40 % pienistä ja keskisuurista yrityksistä käyttää ohjelmistoja, jotka eivät ole ajan tasalla. Tämä jättää yritykset äärimmäisen alttiiksi tietomurroille.

Helsinki, 2. huhtikuuta 2014: Kun vaatteita, huonekaluja tai autoja säilytetään tarpeeksi kauan, niistä tulee vintagea - jotain hienoa, ainutlaatuista ja nostalgista. Yrityskäytössä olevien ohjelmistojen kohdalla vanhanaikaisuus merkitsee tietoturvariskiä. F-Securen teettämän kyselyn* mukaan hälyttävän iso osa yrityksistä käyttää vanhentuneita ohjelmistoja ja ovat siten äärimmäisen alttiita verkkorikollisten hyökkäyksille.

94 % kyselyyn osallistuneista pienistä ja keskisuurista yrityksistä piti ohjelmistojen päivittämistä tärkeänä. Tämä ei kuitenkaan toteudu käytännössä, sillä vain 59 % yrityksistä kertoi ohjelmistojensa olevan aina ajan tasalla. Lisäksi vain 63 % vastasi heillä olevan tarpeeksi resursseja vastaamaan päivityksistä.

Ohjelmistojen pitäminen ajan tasalla on olennainen osa yritysten tietoturvaa. Vanhentuneissa ohjelmistoissa on lukuisia tietoturva-aukkoja, joita verkkorikolliset hyödyntävät murtautuakseen yrityksen verkkoon. Jopa kahdeksan kymmenestä F-Securen tietoturvalaboratorion havaitsemasta yleisimmästä haittaohjelmasta olisi voitu yksinkertaisesti torjua pitämällä ohjelmistot ajan tasalla.

Aika on rahaa

Yritykset kertovat käyttävänsä ohjelmistojen päivittämiseen keskimääriin 11 tuntia viikossa. Mitä suurempi yritys on, sitä enemmän aikaa kuluu. Yritykset, joissa on alle 50 työntekijää, käyttävät päivityksiin keskimäärin kolme tuntia viikossa, kun taas yli 250 henkilöä työllistävissä yrityksissä päivityksiin käytetään viikoittain yli 15 tuntia.
 
Yritysten päivityksiin käyttämä aika kattaa usein vain pienen osan todellisesta tarpeesta, sanoo F-Securen yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Usva. ”Yleisen harhaluulon mukaan ongelma on käyttöjärjestelmissä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä käyttöjärjestelmiä ylläpidetään ja päivitetään suhteellisen hyvin. Todellinen ongelma on yritys- ja yksityiskäyttöön tarkoitetut sovellukset – yleisimpinä Java, Flash, Adobe Reader sekä selaimet monine liitännäisineen. Harva käyttäjä tietää mitä ohjelmistoja laitteisiin on asennettu, puhumattakaan siitä mitä tietoturvariskejä ne aiheuttavat”.

Kuka huolehtii ohjelmistopäivityksistä?

Työntekijät tuovat omia laitteitaan työpaikoilleen, ja lähes puolet haastatelluista yrityksistä myös sallii työntekijöiden käyttää omia ohjelmistojaan. Pienet yritykset suhtautuvat asiaan myötämielisemmin: 56 % alle 50 työntekijän yrityksistä sallii omien ohjelmistojen käytön, kun taas yli 250 työntekijän yrityksissä vastaava osuus on 39 %. Hyväksyntä on yleisempää Suomessa (53 %) ja Ruotsissa (59 %) ja harvinaisempaa Puolassa (30 %) ja Ranskassa (36 %).

67 % yrityksistä vaatii, että omia ohjelmistojaan käyttävät työtekijät huolehtivat päivityksistä itse. Tämä on hyvin riskialtis lähestymistapa, sillä on todennäköistä, että päivitykset jäävät asentamatta. 81 % alle 50 henkilön yrityksistä vaatii, että työntekijät pitävät itse huolta omista päivityksistään. 30 % yrityksistä huolehtii vain Microsoftin päivityksistä. 

Software Updater: Enemmän aikaa bisnekselle

”Ohjelmistojen tuottajat julkaisevat päivityksiä kuukausittain tai jopa viikoittain. Uusien haittaohjelmaversioiden luomiseen kuluva aika taas mitataan sekunneissa, ei päivissä tai viikoissa. Tällaisen päivityssyklin ylläpitäminen manuaalisesti on toivotonta. Tästä syystä pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat Software Updaterin huolehtimaan automaattisesti kaikista ohjelmistopäivityksistä. Tämä säästää huomattavasti yrityksen aikaa ja resursseja, sekä parantaa merkittävästi tietoturvaa.”

Software Updater sisältyy F-Secure Protection Service for Business -ratkaisuun. Se pitää niin käyttöjärjestelmät, sovellukset ja niiden lisäosat sekä työntekijän itsensäkin asentamat ohjelmistot automaattisesti ajan tasalla.  Software Updater on saatavilla myös muiden F-Securen yritysratkaisujen mukana.

Vintage saa pysyä muodin maailmassa. Eilispäivän ohjelmisto on tämän päivän rahareikä ja huomisen riski yrityksen maineelle ja tärkeille tiedoille.

*F-Securen verkkohaastatteluna suoritetussa yrityskyselyssä (Digital Company Survey 2013) haastateltiin yritysten ohjelmistohankinnoista päättäviä ja hankintoihin vaikuttavia henkilöitä. Kyselyyn osallistui enintään 500 henkilöä työllistäviä yrityksiä 8 maasta: Saksa, Italia, Ranska, Iso-Britannia, Ruotsi, Suomi, Puola ja Yhdysvallat. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 805 henkilöä, vähintään 100 kustakin maasta. 67 % vastaajista oli miehiä ja 33 % naisia. Kyselyn suoritti GfK marraskuussa 2013.

Hanki F-Secure Protection Service for Business, johon sisältyy Software Updater.

F-Secure

Voit keskittyä rauhassa sinulle tärkeisiin asioihin; me varmistamme, että olet verkossa suojattu ja turvassa, käytitpä sitten tietokonettasi tai älypuhelintasi. Otamme myös varmuuskopiot tärkeistä tiedostoistasi ja tarjoamme mahdollisuuden jakaa niitä. Palvelumme ovat saatavissa yli 200 palveluntarjoajalta ympäri maailmaa ja niihin luotetaan miljoonissa kodeissa ja yrityksissä. F-Secure on perustettu vuonna 1988 ja se on listattu NASDAQ OMX Helsinki Ltd:ssä.
f-secure.com | twitter.com/fsecure | facebook.com/f-secure