1. Skip to navigation
  2. Skip to content
  3. Skip to sidebar


Hallitus

F-Secure Oyj:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti sen hallituksessa on vähintään kolme ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä. Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten määrän yhtiöjärjestyksen mukaisesti ja valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenet valitsevat puheenjohtajan keskuudestaan. Lisäksi hallituksen jäsenet valitsevat sihteerin, joka voi olla myös hallitukseen kuulumaton henkilö.

Hallituksen jäsenten toimikausi on yksi vuosi, ja toimikausi päättyy jäsenten valintaa seuraavan yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäsenten toimikausien määrää ei ole rajoitettu. Hallituksen jäsenten tehtäväjakoa tai vastuualueita ei ole määritelty, paitsi valiokunnissa.

Enemmistön hallituksen jäsenistä tulee olla riippumattomia sekä F-Secure Oyj:stä että suurimmista osakkeenomistajista. Kaikkien hallituksen jäsenten tulee olla tehtävään soveltuvia ja heidän tulee pystyä käyttämään riittävästi aikaa hallituksessa työskentelyyn.

Hallitus edustaa kaikkia osakkeenomistajia ja toimii aina yrityksen ja osakkeenomistajien parhaan edun mukaisesti. Hallituksen tavoite on ohjata yhtiön liiketoimintaa siten, että se antaa pitkällä tähtäimellä mahdollisimman hyvän tuoton yhtiöön tehdyille pääomasijoituksille ja yhtiön osakkeenomistajille.

F-Secure Oyj:n 3.4.2012 pidetyssä yhtiökokouksessa hallituksen varsinaisten jäsenten lukumääräksi päätettiin kuusi (6). Hallituksen varsinaiset jäsenet ovat Risto Siilasmaa, Sari Baldauf, Pertti Ervi, Jussi Arovaara, Juho Malmberg ja Anu Nissinen. 

Hallituksen jäsenen vuosipalkkioiksi päätettiin EUR 30.000. Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin EUR 55.000. Nimitys- ja palkitsemis- sekä tarkastusvaliokuntien puheenjohtajalle palkkioksi päätettiin EUR 40.000. Palkkioista noin 40 % maksetaan yhtiön osakkeina.

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Risto Siilasmaan. Hallituksessa toimivat tarkastus- sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnat.  Vuoden 2011 aikana hallitus on kokoontunut 11 kertaa, ja keskimääräinen osallistumisprosentti on ollut lähes 100.

Yllämainituista F-Secure Oyj:n hallituksen jäsenistä enemmistö, Sari Baldauf, Pertti Ervi, Juho Malmberg, Jussi Arovaara ja Anu Nissinen, ovat sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on yhtiön suurin osakkeenomistaja.

Hallitus arvioi omaa toimintaansa vuosittain.

Hallituksen valiokunnat

Hallituksessa toimivat tarkastus- sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnat. Hallituksen tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Pertti Ervin (puheenjohtaja) lisäksi Juho Malmberg ja Jussi Arovaara. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat Sari Baldauf (puheenjohtaja), Risto Siilasmaa ja Anu Nissinen. 

Tarkastusvaliokunta valmistelee, antaa neuvoja ja arvioi riskien hallintaa, sisäisiä valvontajärjestelmiä, talousraportointia ja ulkoista sekä sisäistä tilintarkastusta. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee aineistoa ja antaa neuvoja hallituksen kokoonpanoon ja kompensaatioon liittyvissä asioissa sekä asioissa, jotka liittyvät muun yritysjohdon palkkioihin.

Tarkastusvaliokunta kokoontui viisi ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunta seitsemän kertaa vuonna 2011. Osallistumisprosentti oli keskimäärin lähes 100 %.