1. Skip to navigation
  2. Skip to content
  3. Skip to sidebar


Johtoryhmä

Johtoryhmä

F-Securen johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa konsernin johtamisessa ja kehittämisessä. Toimitusjohtaja nimittää johtoryhmän jäsenet ja päättää heidän toimisuhteeseensa liittyvistä ehdoista. Hallitus hyväksyy johtoryhmän saaman korvauksen.

Christian Fredrikson

Christian Fredrikson

Toimitusjohtaja
s. 1964
christian.fredrikson@f-secure.com

Christian Fredrikson on aloittanut F-Securen toimitusjohtajana tammikuussa 2012. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen hän toimi Nokia Siemens Networksin myyntijohtajana Network Systems -liiketoimintayksikössä. Aikaisemmalla urallaan hän on johtanut mm. NSN:n Aasian alueen toimintoja ja Operations and Business Software -yksikköä. Fredrikson on aloittanut Nokialla vuonna 1994 ja on toiminut useissa johtotehtävissä eri toimipaikoissa. Christian Fredrikson on koulutukseltaan diplomi-insinööri Åbo Akademista.

Omistukset

Pirkka Palomäki

Pirkka Palomäki

Teknologiajohtaja
s. 1970
pirkka.palomaki@f-secure.com

Pirkka Palomäki on F-Securen teknologiajohtaja ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2001. Aiemmin hän työskenteli tutkimuksen & tuotekehityksen, markkinoinnin ja tuotehallinnon johtotehtävissä. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen vuonna 1997 hän toimi useissa kansainvälisen markkinoinnin ja uusien tuotealueiden kehityksen tehtävissä Telecom Finlandilla (nykyisin Sonera). Pirkka Palomäki on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta, pääaineinaan yritysstrategia ja kansainvälinen markkinointi.

Omistukset

Ari Alakiuttu

Ari Alakiuttu

Henkilöstöjohtaja
s. 1967
ari.alakiuttu@f-secure.com

Ari Alakiuttu on F-Secure Oyj:n henkilöstöjohtaja ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2007 alkaen. Hän työskenteli aikaisemmin tuote- ja palvelujohtajana ja sitä ennen tuotehallinnan ja myyntikanavien kehitystehtävissä. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen vuonna 2000 hän toimi Tellabsin ja Nokian palveluksessa erilaisissa tuotehallinnan ja tuotekehityksen tehtävissä. Alakiuttu on koulutukseltaan diplomi-insinööri Oulun yliopistosta.

Omistukset

Taneli Virtanen

Taneli Virtanen

Talousjohtaja
s. 1965
taneli.virtanen@f-secure.com

Taneli Virtanen on F-Securen talousjohtaja ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2002 alkaen. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen vuonna 1999 Virtanen työskenteli Santasalo-JOT -konsernin group controllerina. Taneli Virtanen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Omistukset

Tuomas Hyyryläinen

Tuomas Hyyryläinen

Strategiajohtaja
s. 1977
tuomas.hyyrylainen@f-secure.com

Tuomas Hyyryläinen on F-Securen strategiajohtaja ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2010. Hän siirtyi F-Securen palvelukseen vuonna 2010 Nokiasta, jossa hän toimi Devices-yksikön strategiajohtajana. Aiemmalla urallaan hän on työskennellyt erilaisissa strategiaan ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä tehtävissä Nokiassa sekä VDSL Systemsissä. Tuomas Hyyryläinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Omistukset

Kari Penttilä

Kari Penttilä

Tuotekehitysjohtaja
s. 1963
kari.penttila@f-secure.com

Kari Penttilä on F-Securen tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava johtaja ja ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2010. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen 2010, hän toimi FreeDropInnovation Oy:n tuotekehitysjohtajana ja vastasi loppukäyttäjille suunnatun golftulospäätelaitteen, mobiiliohjelmiston ja verkkopalvelujen konseptoinnista, käyttökokemuksesta ja suunnittelusta. Aikaisemmalla urallaan hän on toiminut sekä Internet- että telekommunikaatioliiketoiminnan, teknologian ja tuotekehityksen johtotehtävissä mm. Ioboxissa, Oplayossa, Tecnomenissä ja Blyk Oy:ssä.

Omistukset

Samu Konttinen

Samu Konttinen

Myynti- ja markkinointijohtaja
s. 1973
samu.konttinen@f-secure.com

Samu Konttinen on F-Securen myynti- ja markkinointijohtaja. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi yhtiön maailmanlaajuisista myynti- ja maatoiminnoista vastaavana johtajana ja on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2009. Aikaisemmin hän toimi F-Securen mobiiliyksikön vastaavana johtajana ja sitä ennen myynnin ja markkinoinnin johdon tehtävissä EMEA:n alueella. Aikaisemmalla urallaan Samu Konttinen on työskennellyt myyntijohtajana Valimo Wireless -yhtiössä. Samu Konttinen on Ixonos Oyj:n hallituksen jäsen. Hän on opiskellut Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.

Omistukset

Patrik Sallner

Patrik Sallner

Johtaja, Professional Services
s. 1970
patrik.sallner@f-secure.com

Patrik Sallner on F-Securen Professional Services –yksiköstä vastaava johtaja. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi mobiiliyksikön ja tallennus- ja digitaalisen tiedonhallintayksikön johtajana. Hän on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2010. Ennen siirtymistään F-Securen palvelukseen tammikuussa 2010 Patrik Sallner toimi Nokia Siemens Networksin Hosting liiketoimintayksikön perustajana ja johtajana. Hänellä on pitkä tausta Nokian palveluksessa useissa matkapuhelinten tuotehallintoon, strategiaan sekä innovaatioon liittyvissä tehtävissä. Aikaisemmalla urallaan hän toimi neljä vuotta liikkeenjohdon konsulttina McKinsey & Companyllä Ranskassa ja Suomessa.

Patrik Sallner on koulutukseltaan diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta. Lisäksi hänellä on MBA-tutkinto Wharton Schoolista ja Master of Arts -tutkinto University of Pennsylvaniasta.

Omistukset

Maria Nordgren

Johtaja, kanavaliiketoiminta
s. 1964
maria.nordgren@f-secure.com

Maria Nordgren vastaa F-Securen kanavaliiketoiminnasta. Aikaisemmin hän toimi yhtiön yritysmyynnistä vastaavana johtajana. Hän on ollut johtoryhmän jäsen vuodesta 2010. Maria Nordgren siirtyi F-Securen palvelukseen vuonna 2005 yhtiön kansainväliseen myyntiyksikköön. Aikaisemmalla urallaan hän on työskennellyt useissa ohjelmistoalan yrityksissä kuten DeskArtes, missä hän toimi perustajajäsenenä ja toimitusjohtajana. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta.

Omistukset